sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Kevään 2020 Kanahaukkanäkymät



Tule katso
Herää jo!
Kevään tuuli puissa
Nousee aurinko

Hanhiparvet taivaalle
tuo aamun leuto sää
Joutsenten joiun rimmille
Kurjen torvi säestää

Kevään riemu raikuu
Se täyttää pään ja maan
Vielä myöhäisenä iltana
Tuntuu,
Kuink' punarinnan solina
ei päättyis milloinkaan
©Tapio Niemi

Talvi, jota ei ollutkaan, muuttui huomaamatta kevääksi. Kesää kohti mennään kauniissa, mutta hieman koleassa säässä.

Myyräkannat olivat viime syksynä vielä alamaissa. Pientä piristymistä peltomyyräkannoissa kuitenkin havaittiin. Saattaa olla, että ensi syksynä saavutetaan jonkinlainen  huippu. Hiirihaukkojen pesintä on tänä keväänä ollut selvästi viime vuotta vilkkaampaa. Yksittäisiä lapinpöllön ja viirupöllön pesintöjä on myös todettu pesäalustoilla. Eräällä sorakuopalla nähtiin huuhkajapari yöllä vartioimassa pesäreviiriään.

Kanalintukannat vaikuttavat normaalilta. Metsäjänisten kannat sitä vastoin ovat todella niukat. Leuto talvi on Etelä-Suomessa estänyt metsähakkuita ja säästänyt kanahaukkametsiä. Todennäköisesti ne kaadetaan vasta kesällä parhaaseen pesintäaikaan.

Kanahaukat aloittivat pesintään valmistautumisen varhain. Jo maaliskuun puolella oli monella pesällä havaittavissa pontevaa pesänrakennusta. Suur-Porin alueella pesintä näyttää todella innostuneelta. Mitään järisyttävää ryntäystä pesintää ei tänä keväänä näytä tulevan, mutta hyvä viimevuoden taso näyttää jatkuvan.

Tällä hetkellä on varmistettu pesintä 87:lla kanahaukkareviirillä. Tarkastukset ovat tänä vuonna olleet hieman etupainotteisia johtuen coronan  vapauttamista resursseista. Todennäköisesti uusia asuttuja reviirejä tänäkin vuonna tarvitaan, mikäli 100 pesivän kanahaukan otos halutaan saavuttaa. Toivottavasti nykyistä etsintäaluetta ei kuitenkaan tarvitse hirveästi laajentaa. Siirtymätaipaleet reviirien välillä alkavat olla jo melkoiset. Tosin bensa on tällä hetkellä huomattavan edullista. Mihinkään Hämeeseen tai Länsi-Uudellemaalle ei mokoman kiintiön takia kuitenkaan viitsisi ajella. Mutta Venäjän Karjalaan voisin lähteä etsimään vaikkapa 10 kappaleen setin, jos vain saisi kasaan muutaman innokkaan porukan ja vanhan Land-Cruiserin joltain tuntemattomalta lahjoittajalta.

Pesintävinkkejä otetaan edelleen mielellään vastaan kaikkialta Suomesta. Viimeisen 20 vuoden aikana on tullut 0 kpl, joten yksikin vinkki parantaisi tilannetta prosentuaalisesti äärettömän paljon.

Jokainen voi omalta osaltaan parantaa kanahaukan pesinnän onnistumismahdollisuuksia välttämällä turhaa häirintää, kuten esimerkiksi poikasten rengastusta tai emolintujen pyyntiä.
 

Hyvää alkavaa kesää lukuisille blogini lukijoille! Nyt on oivallinen aika paeta metsiin odottelemaan toimivaa corona-rokotetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti