Hiostava yö Haapakeitalla

Haapakeidas 080714

Selfie

Klo 20:00 Kohti Haapakeidasta. Vielä tuskallisen kuuma. Jotain 28 astetta varjossa. Paita alkaa liimautua selkään. Talsimista rinkka selässä reunametsässä. Kapustarinnan haikea vihellys kuulu jo. Suo aukeaa. 

Kaunista. Rauhallista. Huomaan tulleeni suolle hieman etäämpää, kuin mitä sisäinen karttani ilmoitti. Edessä ei ole Kuivasaari, vaan saareke siitä etelään. Stronghold näkyy etäällä pohjoisessa. Ei auta, saapasta vain toisen eteen. Nyt alkaa liimautua jo takkikin. Suot on isoja, ihmiset pieniä.

Teeripoikue pyrähtää lentoon reunarämeeltä. Neljä poikasta lasken. Sellaisia parinsadan gramman näköisiä. Emo vetää siipeä ja yrittää vokotella minua toiseen suuntaan. Hilla kukkii vielä reunassa. Keskemmällä kuivahtaneita marjoja. Ei tule hillavuotta Satakuntaan tänä vuonna. Viime vuonna noukin 15 litraa. Pieniksi ne silloinkin jäi. Viimeksi hillaa on kunnolla täällä ollut joskus -86. Velipojan kanssa noukittiin pieneltä alalta Strongholdin pohjoispuolelta parikymmentä kiloa parissa tunnissa.

Kuivasaaren edustan lammikoilta kurkottuu ylös 16 joutsenen kaulaa. Osa lähtee lentoon siivillä vettä läpsytellen, osa luottaa enempi koipiinsa ja löntystelee karkuun kauemmas nevalle. Sulkasato haittaa lentämistä.

Saavun asentokarille. Kello näyttää varttia yli yhdeksän. Kuvailen maisemia. Katselen teltan paikkaa. Nautin lämpimästä kesäillasta. Kiikaroin nevaa. Valkeat joutsenet erottuvat kauas. Joutsenten sulat koristavat kermejä. Kapustarinnan piippari hälyttää jatkuvasti. Muita lintuja näkyy vähän. Painostava helle ja pesinnän vaihe vaikuttavat asiaan. Kuulen ensimmäisen töyhtöhyypän. Niistäkin suurin osa jo matkannut muille maille. Punajalkavikloja näkyy 1-2 paria etuallikoilla. 

Täällä taas

Alan pystyttää kiireettömästi telttaa. Suoriudun siitä ilman manuaalia. Kaikki putket ja pidikkeet tuntuu pussista löytyvän.

Asentopaikka

Klo 22:45 Helle jatkuu. Punainen aurinko metsän päällä. Idän puolella pilviharsoa. Etelässä repaleinen kuu. Joutsenet joikaavat iltatoimissa. Jotain ihmisen elämästä tuntuu aina puuttuvan, vaikka tässä suossakin on enemmän kuin tarpeeksi.

Auringon viime säteet saavat puut punastumaan pohjoisessa horisontissa. Näkee silti vielä staijata.

Outo yö. Katselen kaunista keidassuota. Poijat potkii palloa Riossa. Sielläkin varmaan yhtä hiostava tunnelma. Brasilia-Saksa. Seuraan toisella silmällä ottelutuloksia kännykästä. Mitä helvettiä! Puolituntia pelattu ja Saksa johtaa 5-0! 

Tulee puoliyö. Sääskiä on vähän. Nyt illan korvalla ne kuitenkin yrittävät koota joukkoja yhteiseen rintamaan. Päätän siirtyä sisätiloihin. Joutsenten ääniä kuuluu vielä. Tavit räpättävät allikoilla. Makuupussia tarvitaan lähinnä pään aluseksi.

Kapustarinta vihelsi pelin poikki. Välierä Saksa-Brasilia 7-1! Vaikuttaa junnu-jääkiekolta.

 Mieleeni tulee Katri Valan säkeet:

… mutta kauneinta on suo.

Sitä ei voi selittää

Taivas on himmeän sininen

Ja suosta nousee usvaa

Ja väkevä pursu lemuaa…

Kurjet herättävät minut klo 4:00 aamufanfaarillaan. Puoli viiden maissa könyän ylös. Keski- ja yläpilviä auringon edessä. Puhelin ilmoittaa +14 Helsingissä. Täällä tuntuu olevan +18. Teen pienen lenkin allikoilla. Keltavästäräkkejä tuntuu olevan vielä normaalisti. Kirviset puuttuvat. Lammikoista 6 tavia ja pari jouhisorsaa. Kalalokkeja pareittain. Kihokit nupulla, valkopiirtoheinä kukkii, leväköillä hedelmä, kermien fuscum-mättäät melko kuivia. Palailen takaisin ja alan purkaa asentoa.

Mahdollisesti Lokki Joonatan

Käärin telttaa rullalle. Se tuntuu nyt olevan puolet pidempi ja kaksi kertaa leveämpi kuin illalla pussista ottaessani. Sidon osat erikseen rinkkaan ja paneudun ongelmaan tarkemmin kotona. Kapustarintapari ilmoittautuu matkaseurakseni. 

Jätän Strongholdin, mutta tiedän, että se odottaa minua, syli avoinna, eikä kysy, mistä ja milloin olet tulossa. Jos suo kestää, miksen sitten minäkin.

Maakotka pesii jälleen Satakunnassa!

Ehkä siitä jo 150 vuotta ehti vierähtää, kun viimeksi maakotka nähtiin pesällä nykysatakunnan alueella. Minulle tämä onni suotiin tänä vuonna, toukokuisena aamuna. Jo viime vuonna pesältä löytyi untuvia. Niitä oli koko lähitienoo täynnä. Myös saalistettujen teerien ja sorsien sulkia. Koska oli lämmin keväinen aamu, päätin pistäytyä tarkistamassa pesän. Ja siellä se oli! Sain katsella n. 30 metrin päässä, miten vanha kotkanaaras istui ja kääntyili pesässä. Se oli kait perheen perustamisesta niin innostunut, ettei huomannut minua. Voihan niin käydä kotkallekin! Poistuin varjona paikalta.

Satakuntalaismaisemaa kotkan pesäperspektiivistä

Maakotka vaatii elinpiiriltään soita ja muita aukeita metsästysmaita, sekä rauhaa. Elo etelässä ei kotkalle ole ollut helppoa. Parisataa vuotta jatkunut vaino, metsäautotiet ja moottorikelkka ovat pitänyt tästä huolen. Ehkä maakotka vähitellen sopeutuu pesimään myös ihmisen seuralaisena, hakkuiden riepomilla länsisuomalaisilla perämailla.

Merikotka jaksaa kantaa puutavarra pesälle

Merikotkan pesät ei aina kestä länsisuomalaisia myrskyjä

Merikotkat yrittävät viedä ison petolinnun viran maakotkalta Satakunnan sisämaa-alueella. Jos pesäalustasta kisaamaan aletaan, luulen että merikotka vetää pidemmän korren. Merikotkan leviäminen satakuntalaiseen suo- ja järvimaisemaan on tapahtunut alle kymmenessä vuodessa. Tänä vuonna poikastuotto näyttää kuitenkin jäävän heikoksi. Olen nyt tarkistanut kolme pesää. Niillä kaikilla oli kyllä asumisen merkkejä: sulkia, untuvia, pesän rakennusta. Ei kuitenkaan poikasia. Lisäksi tarkistin neljännen reviirin, jolla tänäkin vuonna näin vanhan merikotkan, mutta pesää ei toistaiseksi ole löytynyt. 

Vaikka taitavia rakentajia ovatkin, kotkat eivät paheksu pientä apua

Pesä uusilla pehmikkeillä

Kotkanpesäperspektiiviä aamusumussa

Riippuhämähäkkien mattomaisia verkkoja aamukasteen aikaan

Joskus suon laidalla voi törmätä kurjen pesään

Toiset kurjet jättävät pesinnät muille ja ottavat  rennosti orasmaassa

Valkolehdokki kukkii suon rantametsissä heinäkuun eka päivänä