sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ensilumi Merikarvialle ja Siikaisiin

Otamon suora etelään 10.1 klo 10:30. Pakkasta n.20-astetta

Voidaan sanoa, että ensilumi Merikarvialle ja Siikaisiin satoi perjantai-iltapäivänä 8.1.16. Sitä ennen oli ollut lähinnä härmää maassa. Lauantai-aamuna vajaa metri. Ilmatieteenlaitoksen virallisen mittauksen mukaan iltapäivän ja yön aikana Merikarvialla satoi 73cm.

Pakkasta oli tuolloin 15-20 astetta. Sulan meren päältä tullut kostea ilma tiivistyi sopivissa olosuhteissa lumeksi havaituin seurauksin. Lumi satoi kapealla kaistaleella Siikaisissa ja Merikarvialla. Missään muualla Suomessa ei lunta tuolloin satanut.

Ajelin 10.1 alueella ihmettelemässä tätä luonnonilmiötä, josta kaikissa tiedotusvälineissä toitotetaan. Uusi vuorokautinen lumiennätys tuli kirkkaasti. Edellinen, 50cm, oli Raumalta vuodelta 1971.
Merikarvian kirkko lumen keskellä 10.1. klo10:00

Noormarkussa ei ole lunta muuta kuin se sentti härmää. Ajettaessa 8-tietä pohjoiseen lumen määrä alkaa pikkuhiljaa lisääntymään.Viisarinmäen paikkeilla alkaa jo olla kohtuulliset suksikelit. Lankoskella ja Merikievarissa lunta vaikutti silmällä olevan 40-50 cm. Se 80cm näyttäisi olevan aivan Merikarvian keskustassa ja siitä koilliseen. 8-tiellä, Kuvaskankaan risteellä näyttäisi olevan ainakin saman verran kuin keskustassa.

Ajoin Lauttijärven kautta Siikaisten kirkolle. Sieltä löytyy ainakin puoli metriä lunta. Siikaisten itälaita jäi tällä tutkimusmatkalla kartoittamalla. Joku innokas tämän blogin seuraava voisi kertoa, tuliko Rynkäsissä lunta kuinka paljon?
Myös Lauttijärveltä lunta löytyy puoli metriä


Lumi vaikuttaa varmasti myyrien ja kanalintujen talveentumiseen ja petojen ravinnonsaantiin. Eroja saatetaan havaita, jahka päästään kiertämään. Voi olla, ettei Merikarvian-Siikaisten-alueella kenttäretkeilyä ilman suksia pääse aloittamaan ennen Vappua. Mikä noista keväistä silti tietää...Ja jos oikein kuulaat ja kestävät maalis-huhtikuun aurinkoiset hankikannot saapuu, niin saattaisi ne isoisän sukset vielä ullakolta löytyä alas otettavaksi.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

2015 viimeiset päivät Satakunnan soilla

29.12.15 Runsaan tunnin aamulenkki Huidankeitaalla 9:30-11:00.
Pakkasta -5 astetta. Selkeää. Tyyntä. Lumesta vain  valkea aavistus rimpien reunoilla.
Allikot kestävät parin yön pakkasen jälkeen. Mukava kävellä. Tosin rimmillä tarvitsisi luistimet tai ainakin nastat jalkineisiin.

Lintumaailmassa hiljaista. Hömötiainen reunametsässä. Korpin ääni kaukaa. Yksinäinen pulmunen lensi pohjoiseen. Luontotornin kuurassa jäniksen jäljet. Rimmen reunaa jolkottanut kettu. Aurinko nousee. Otan muutaman kuvan.

31.12.15 Haapakeidas klo 9:00-10:45. Aamulla melko selkeää. Kevyt tuuli kaakosta
Aamulenkki Strongholdin ja Pesäsaaren välillä. Rimmet kestää. Allikot luistinratoina. Mukava kävellä. Jostain syystä haluan käydä kääntymässä Pesäsaaressa. Reunan mättäikkö ei tietenkään koskaan kestä.

Lintumaailmassa hiljaista. Ei kuulu edes korppi. Tiaisparvikaan ei satu korviini. Yksinäinen metsokukko lentää Kuivasaaresta Katselman puolelle, varmaan hakomaan pihkaisia männynneulasia.

Aurinko sentään nousee punaisena puiden välistä. Se nousee aivan silmissä, jos vain pystyisi katsomaan. Kohta se on puiden latvojen yläpuolella, eli lähes lakipisteessään tähän vuodenaikaan. Otan muutaman kuvan muistoksi.
Auringonnousu Huidankeitaalla

Pesäsaari, Haapakeidas

Haapakeidas, Pesäsaaren reunaa

Haapakeidas, Kakkurilampi Kuivasaaren edessä

Huidankeidas

Haapakeidas, auringonnousun odotusta