 |
| Wikipedia Commons |
Hömötiainen on melko helppo tuntea. Tiaismainen habitus, talitiaista pienempi koko, musta pipo ja leukalappu muuten harmaansävyisessä puvussa. Hömötiainen viihtyy vanhoissa metsissä, mutta saattaa toisinaan näyttäytyä talviruokinnallakin. Tsää-tsää-äänet paljastavat sen syksyisestä tai talvisesta tiaisparvesta. Keväinen tiy-tiy-soidinlaulu, kevään ensimmäisinä lauhoina päivinä, erottuu lumisesta kuusikosta, mutta peittyy jo huhtikuun lopulla peippojen ja rastaiden hälyyn.
Hömötiaisen levinneisyys on laaja käsittäen pohjoisen havumetsävyöhykkeen Euroopasta Tyynelle merelle saakka. Suomessa hömötiaiskantojen kerrotaan voimakkaasti taantuneen. Lajia pidetään nykyään erittäin uhanalaisena. Sukupuuttoon häviämässä laji ei ole, sillä koko maailman kannaksi arvioidaan kymmeniä miljoonia.
Miltä hömötiaiskannan kehitys näyttää tällä hetkellä? Asiaa selvittelin Tiira-havaintojärjestelmästä. Kaaviossa 1 on esitetty hömötiaishavainnot huhtikuulta vuosilta 2007-2021. Huhtikuu valikoitui tarkastelujaksoksi siitä syystä, että tuolloin havaintojen oletetaan koskevan potentiaalista pesimäkantaa.
Willow tit (Poecile montanus) Observations in Tiira Database in April 2007-2021 at Satakunta Finland
Tiira-tarkastelussa ei hömötiaiskannoissa voida havaita suuria muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikajaksolla.
Valtakunnallisten linjalaskentojen perusteella koko maan hömötiaiskanta väheni noin 60 % 1940-50-luvulta 1980 luvulle.
Populaatioekologiassa syitä lajin häviämiseen etsitään yleensä seuraavista kategorioista: 1) Ympäristömuutos, 2) Kilpailu, 3) Predaatio, 4) Sisäiset syyt. Tarkastellaan näistä kohtia 1-3 lyhyesti.
Hömötiaisen, kuten monen muun vanhojen metsien lajin, väheneminen alkoi heti sen jälkeen kun keksittiin moottorisaha ja aukkohakkuu. Helposti tulee mieleen, että asioilla on myös jokin muu kuin ajallinen yhteys. On ymmärrettävää, että lajin joka on sopeutunut etsimään ravintonsa metsämaastosta on vaikea, ainakaan lyhyellä aikavälillä, oppia etsimään sitä hakkuuaukolta. Hömötiainen ruokailee isojen puiden oksistoissa, joista talvehtivia hyönteisiä on mahdollista löytää myös lumisina talvikuukausina. Sen sijaan ilmaston lämpeneminen olisi metsäluonnolle hyvä asia. Lauhat lumettomat talvet helpottaisivat metsien paikkalintujen selviämistä huomattavasti. Ravinnon lisäksi hömötiainen on pesimisessään riippuvainen lahoista pökkelöistä, jotka talousmetsissä ovat käyneet harvinaisiksi.
Lajien väliseen kilpailuun hömötiainen on sopeutunut vuosimiljoonien kuluessa. Etelä-Euroopan lehtimetsissä esiintyy viitatiainen, pohjoisessa lapintiainen. Talvisissa sekaparvissa esiintyvien tiaislajien, puukiipijän ja hippiäisen ravinnonhankintametodeissa on eroja. Eri lajit etsivät hyönteisiä hieman eri osista runkoa ja oksistoa. Tämä näkyy mm. nokan mitoissa. Lisäksi sekaparvet helpottavat petojen havainnointia.
Hömötiaisia käyttävät ravintonaan petolinnut kuten varpushaukka ja varpuspöllö. Pesiä voivat tuhota myös esim. tikat ja kärppä. Predaatiopaine pääosin on pysynyt ennallaan. Poikkeuksen tekee ehkä varpuspöllö. Se on metsän pahin tappaja. Se ei pelkästään tapa syödäkseen, vaan varastoi pöntön täyteen myyriä ja lintuja pahan päivän varalle. Arvioisin, että Satakunnassa on 2 varpuspöllöreviiriä jokaisella metsäneliökilometrillä. Metsien käsittelystä huolimatta varpuspöllötiheys ei ehkä ole oleellisesti vähentynyt. Koska hömötiaisimetsän määrä on vähentynyt, mutta pedon määrä ei, tästä seuraa, että predaatiopaine on kasvanut. Predaatiopaine ei vähene saaliin vähetessä, koska peto pystyy tarvittaessa käyttämään korvaavia saalislähteitä. Olen kävellyt lähes jokaisen vanhan metsän kaistan Satakunnan ja Pirkanmaan välillä ja jokaisessa on ollut vähintään kaksi varpuspöllönpönttöä. Onhan varpuspöllöjä tietysti kiva rengastaa, mutta voisi välillä kokeilla myös hömötiaisen erikoispönttöjä. Tietysti ei mielellään aivan varpuspöllön viereen.
En usko, että hömötiainen tulee häviämään. Siperiassa on niitä vielä muutama 10 miljoonaa. Ilmaston lämpeneminen poistaa ankarat talvet. EU:n hiilinielutaksonomia rauhoittaa Suomen metsät. Hömötiainen on pysynyt samanlaisena viimeiset 3 miljoonaa vuotta. Sinä aikana se on selvinnyt neljästä jääkaudesta. Eiköhän se selviä tästä lyhyestä lämpenemisvaiheestakin.
