 |
| Mehiläishaukka, File:Wespenbussard European honey buzzard Pernis apivorus, crop.jpg |
Abstract
Short presentation of European honey buzzard, the specialist larvae feeder and long‐distance migrant.Light discussion about the evolution and migration of the species.
Keywords: interspecific competition, nest-site selection, predator avoidance and reproduction.
Yleiskuvaus
Hiirihaukkaa muistuttava petolintu. Väritys vaihtelee vaaleasta tummaan. Sukupuolet erotettavissa toisistaan. Taivaalla kiertelevän haukan määritys vaatii kokemusta. Varsinkin nuoret yksilöt ovat hankalia. Mehiläishaukka on pitkäsiipisempi ja -pyrstöisempi, pää työntyy enemmän esiin lentokuviossa. Matkalennossa siiveniskut ovat verkkaisen kauhovia. Toisinaan näkee unduloivaa soidinlentoa, jossa haukka lentää aaltomaisesti ja vetää siivet yhteen selän päällä. Liitolennossa siivet kaartuvat alaspäin. Siipien ja pyrstön erilaisen juovituksen hiirihaukkaan verraten erottaa lähietäisyydeltä.
Koko
Mehiläishaukka on aavistuksen hiirihaukkaa suurempi, tosin kokoeroja on maastossa hankala arvioida. Strategisiksi mitoiksi kirjallisuudessa mainitaan: pituus 52–59 cm, siipien kärkiväli 110–132 cm, paino 510–1.160 g.
Pesä
Risupesä puussa keskimäärin 10-17 m:n korkeudessa. Voi pesiä samassa pesässä useita vuosia. Toisinaan parit rakentavat uuden pesän joka vuosi. Pesän pohja tehdään yleensä kuivasta koivun ja kuusen oksasta. Koristelu tuoreilla koivun ja haavan lehdeksillä.
Suosii pesämetsinä reheviä kuusi- ja sekametsiä. Pesä yleensä hieman tiheämmissä metsäkohteissa kuin kanahaukalla, mutta vaihtelu suurta. Käyttää toisinaan hiirihaukan tai kanahaukan vanhoja pesiä. Tulee myös pesäalustalle, muttei niin hanakasti kuin kanahaukka. Pesä usein peltojen ja vesistöjen reunametsissä. Suosii rinnemaastoa. Voi rakentaa pesänsä pienialaisempiin metsälohkoihin kuin kanahaukka normaalisti.
Sopivan pesäpaikan valinta on tietysti merkittävä seikka menestykkäälle pesinnälle. Asiaa on käsitellyt mm. Anita Gamauf (Gamauf A 2013). Tietynlaisen pesimäbiotoopin suosiminen on luultavasti kehittynyt sopeumana ravinnonnon hankinnan optimointiin sekä predaation ja ihmisen taholta tulleen vainon välttämiseen. Gamauf tutki näiden tekijöiden vaikutusta Itävallassa. Metsän ja puuston laadun suhteen hän ei huomannut merkitsevää eroa satunnaisnäytealoihin verrattuna. Sen sijaan mehiläishaukan pesät näyttivät sijoittuvan merkitsevästi kauemmaksi kanahaukan pesistä kuin satunnaisesta jakaumasta olisi voinut olettaa. Lisäksi Gamauf tutkimuksessaan kiinnitti huomiota mehiläishaukan tapaan usein valita pesäpaikkansa läheltä ihmisasutusta ja piti sitä keinona välttää predaatiota. Poikasmenetykset olivat hänen mukaansa suurempia kanahaukan pesiä lähellä olevilla reviireillä.
 |
| Runsaan viikon ikäisiä mehiläishaukan poikasia |
Pesiminen
Munii touko-kesäkuun vaihteessa 1–3 munaa. Molemmat emot hautovat. Poikaset kuoriutuvat heinäkuun alussa ja ovat siivillään elokuun puolivälissä.
Nuoret linnut eivät normaalisti pesi. Ensimmäiset pesivät parit ovat yleensä 3-4 vuotiaita.
Esiintyminen
Laji Pernis apivorus pesii Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Laji Pernis ptilorhyncus eli idänmehiläishaukka pesii Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Se on aikaisemmin luettu eurooppalaisen mehiläishaukan alalajiksi Pernis apivorus orientalis. Alaheimoon Perninae luetaan nykyään kymmenkunta sukua. Sukuun Pernis kuuluu eurooppalaisen ja idänmehiläishaukan lisäksi kaksi muuta Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa elävää lajia.
Suomessa mehiläishaukka on pesimälintuna Metsä-Lapin rajoille asti, esiintymisen painopiste eteläinen. Suosii sekametsiä. Suomen kannaksi on arvioitu noin 1.500 -6000 paria.
 |
| Wikimedia.org\File:European honey buzzard (Pernis apivorus).jpg |
Muutto
Talvehtii trooppisessa Afrikassa. Syysmuutto alkaa heinäkuun loppupuolelta alkaen ja päättyy jo lokakuuhun mennessä. Kevätmuutto touko–kesäkuussa.
Nuorilla linnuilla ei ole havaittavaa kiirettä lähteä keväällä takaisin pesimisalueille. Sama ominaisuus havaittu mehiläishaukan itäisellä muodolla (Higuchi 2005).
Syysmuutto tapahtuu suoraviivaisemmin, ilman turhia pysähdyksiä. Paluumuutolla varataan enemmän aikaa ruokailuun ja lepotaukoihin. Näin ainakin itäisen lajin seurannoissa (Sugasawa 2019).
Eri ikäisten mehiläishaukkojen muuttostrategiat poikkeavat merkittävästi toisistaan. Ruotsista syysmuutolla seuratuista aikuisista linnuista useimmat käyttivät mantereista reittä Gibralttarin salmen kautta. Nuoret taas lensivät suoraviivaisemmin etelään yli Välimeren päätyen kuitenkin aikuisten kanssa talvehtimaan samoille seuduille Länsi-Afrikkaan (Hake 2003).
Palearktisella alueella pitkänmatkan muuttajien kannat ovat vähentyneet nopeammin kuin lyhyen matkan muuttajien tai paikkalintujen (Howes C 2019). Mehiläishaukkakantojen vähentymisen uskotaan, muiden syiden ohella, johtuvan Itä-Afrikan talvehtimisalueiden olosuhteiden huononemisesta. Etelä-Afrikan puolelle muuttavien mehiläishaukkojen kannat ovat myös voimakkaasti nousseet viime vuosikymmeninä, mikä korreloi merkitsevästi Itä-Afrikan metsäkadon kanssa (Howes C 2019).
Idänmehiläishaukan muuttostrategioita on pohtinut mm. Nicolantonio (Nicolantonio 2007). Satelliittihaukkojen muuttoreittejä seurattiin Japanista talvehtimisalueille, jotka sijaitsevat Indonesian saaristossa ja Filippiineillä. Selviä eroja havaittiin nuorten ja aikuisten lintujen välillä. Syysmuutolla nuoret eivät kaihtaneet pidempää merimatkaa. Niiden muuttomatka ylipäänsä kesti pidempään. Myös talvehtimisalueiden sijainnilla oli eroja nuorten ja aikuisten (ja eri yksilöiden) välillä. Nuoret eivät seuraavana keväänä lähteneet muuttomatkalle ollenkaan.
Ravinto
Toukansyöjäspesialisti. Pääravintona kimalaiset ja ampiaiset. Hyönteisten ollessa vähissä (keväällä) käyttää ravinnokseen myös lintujen munia ja poikasia. Tuo pesään poikasilleen ravinnoksi kimalaisten ja ampiaisten vahakennoja.
Lentopoikasten on todettu syövän myös mustikoita ja muita marjoja (Forsman 1993).
Eräissä tutkimuksissa on todettu, että mehiläishaukka voi haistaa siitepölyn sille tarjotuista ravintokakuista (Yang 2015). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hajuaistilla olisi merkittävää roolia mehiläishaukan ravinnonhankinnassa.
Ääni
Vaiteliaampi kuin muut isot haukat. Tavallisin ääni heleästi kiljuva gliyee- huuto, jota voi kuulla loppukesästä linnun kierrellessä taivaalla. Sama ääni varoitusäänenä pesivillä linnuilla. Harvinaista papattavaa ääntä kuulee joskus pesäpaikalta. Kyseessä luullakseni naaraan parittelukutsu. Pohjois-Euroopan linturaamattu (Oxford 1992) kuitenkin esittää ääntä ememmän koiraan käyttämäksi.
Uhanalaisuus
Suomen kannaksi on arvioitu eri lähteissä 1500 – 6000 paria. Runsaimmat arviot ovat peräisin 90-luvulta.
Parhaimmilta 10x10 km Atlasruuduilta on Etelä-Suomessa löydetty 8 - 10 pesivää paria (Forsman 1993). Parhainmillaan mehiläishaukan pesät Hämeessä ovat sijainneet runsaan kilometrin päässä toisistaan (Forsman 1993).
Mehiläishaukka on pitkäikäinen. Saksassa vanhin luonnossa elänyt lintu kontrolloitiin 28 vuotiaana, Ruotsissa 27 vuotiaana, Suomessa on todettu ainakin 14 vuotias yksilö (Forsman 1993).
Nykyään luokiteltu uhanalaiseksi tai erittäin uhanalaiseksi. Syynä mahdolliseen vähenemiseen on esitetty metsänhakkuita Suomessa, metsänkäsittelyä talvehtimisalueilla Afrikassa, kilpailua pesäpaikoista muiden petolintujen kanssa, predaatiota kanahaukan taholta, alhaista lisääntyvyyttä ja suurta kuolevuutta johtuen pitkästä muuttomatkasta, ihmisten vainoa muuttomatkoilla ja talvehtimisalueilla, ylipäänsä erittäin pitkälle erikoistuneen toukansyöjälajin herkkyyttä ympäristön ja sisäisten tekijöiden muutoksille.
Bijlsma (Bijlsma 2012) tutki mehiläishaukan lisääntyvyyttä Hollannissa ja elossa säilymistä eurooppalaisiin rengastuskontrolleihin perustuen. Kerätystä datasta tehtiin populaation vuotuisia muutosmalleja. Jos populaation kasvua kuvaava lamda-arvo on >1, populaatio kasvaa, jos se on <1, populaatio vähenee. Malli osoitti populaation vähenemistä, mitä hänen mukaansa osoittavat myös kenttähavainnot. 1.16 poikasen tuottoa/ pari malli piti välttämättömänä kasvulle, mutta tutkimusalueella Hollannissa päästiin vain noin 0.53-0.88 poikasen tuotokseen.
Mehiläishaukkaa tavataan kuitenkin tasaisen runsaasti syysmuutolla Suomessa ja muutontarkkailupisteissä Välimeren ympäristössä. Petolintujen syysmuuttolaskennoissa Mustanmeren rannikolla Batumissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tavattu melko tasaisesti puoli miljoonaa lintua vuosittain (BRC 2019). Välimerellä Gibraltarilta Korsikan kautta Eilatiin tavataan nettitiedusteluun perustuvan arvioni mukaan syksyisin miljoona mehiläishaukkaa. Varsinaisesti harvinaiseksi linnuksi mehiläishaukkaa ei siis voi sanoa.
Evoluutio
Kun näkee ensimmäisen mehiläishaukan kaartelemassa kotimetsän yläpuolella lämpimänä toukokuun lopun iltana, se pistää miettimään muuton evoluutiota. Miksi linnut muuttavat tänne kylmään pohjolaan jne. Mehiläishaukka on luultavasti ollut aluksi paikkalintu trooppisella vyöhykkeellä. Erinäisistä syistä on sieltä sitten laajentanut asuinaluettaan pohjoisemmaksi. Tuntien suomalaisen marraskuun räntäsateen ja mehiläishaukan ravintomieltymykset, pitää vähintäänkin ymmärrettävänä, että talveksi täältä kaipaa etelään.
Mehiläishaukka on vanha laji. Se on todennäköisesti ollut samanlainen jo 3 miljoonaa vuotta sitten Paleotsoonisella maailmankautena ja pesinyt satakuntalaisessa pähkinälehdossa. Aivan varmasti tätä ei voi tietää, koska vanhin tunnettu mehiläishaukan fossiili on vain noin 10 000 vuotta vanha. Heti kohta pari miljoonaa vuotta sitten ilmasto kylmeni ja jääkaudet alkoivat vaivaamaan. Silloin mehiläishaukan oli turha tänne lentää. Lämpimiäkin kausia jääkausien väliin mahtui. Eem- interglasiaali n. 120 000 vuotta sitten lienee tunnetuin. Silloin jaloja lehtipuita kasvoi Oulun korkeudelle saakka. Varmasti meheviä ampiaisen ja villimehiläisen toukkia olisi silloin ollut runsaasti tarjolla. Nykyinen lämmin jakso alkoi noin 10 000 vuotta sitten ja jatkuu edelleen, joidenkin mielensä pahoittajien mielestä jopa liiankin lämpimänä. Mehiläishaukalle se kuitenkin sopi ja arviolta 7000 vuotta sitten Etelä-Suomessa oli jo jonkinmoinen pesimäkanta.
Cho Y.S (Cho 2019) on selvittänyt petolintujen geneettistä sukulaisuutta. Selvityksessä ilmeni että mehiläishaukka on läheisempää sukua haarahaukalle ja pikkukorppikotkalle kuin hiiri- tai kanahaukalle. Sukulaisuusrakenne esitetty kaaviossa 1. Tosin siinä ensimmäiseksi kiinnittyy huomio Falconiformes-jalohaukkojen sijoittumiseen kauaksi varsinaisista haukoista.
 |
| Kaavio 1. Petolintujen geneettinen sukulaisuus Cho-2019 -mukaan |
Gamauf A (Gamauf 2004) on tutkinut Perninae-alaheimon mehiläishaukkojen sukulaisuussuhteita. Sukulaisuussuhteiden määrittäminen osin hankalaa, koska fossiiliaineistoja ei juurikaan ole käytettävissä. Määritys perustui cytb-geenin analyysiin. Cytb koodaa proteniinia cytocromiB, joka kuuluu mitokondriaaliseen proteeniryhmään. Tulosten mukaan Pernis ei ole kovin läheistä sukua suvulle Henicopernis eikä myöskään palearktisille korppikotkille, kuten Gypaetus-suku. Sen sijaan lajit P. apivorus ja P. ptilorhyncus muodostavat geneettisesti yhtenäisen parin.
Mehiläishaukka on pitkälle erikoistunut ”hyönteissyöjä”. Sen morfologiasta voidaan löytää monia sopeumia nimenomaan mesipistiäisten ja niiden toukkien syöntiin (Sievwright 2011).
Predaatio
Nuoret mehiläishaukat ovat hyvin samannäköisiä hiirihaukan kanssa. Daniel Duff (Duff 2006) pitää sitä sopeutumana kanahaukan taholta tulevaan predaatioon.
Tunnetusti kanahaukka, hiirihaukka ja mehiläishaukka jakavat sopivat pesämetsät keskenään pyrkien pitämään lajien väliset etäisyydet riittävän suurina. Achim K. huomasi selvityksessään (Achim 1991), että pesien väliset etäisyydet olivat melko säännöllisiä. Lisäksi etäisyys kanahaukan pesään korreloi selvästi poikastappioihin mehiläishaukalla ja hiirihaukalla.
Mehiläishaukka ei ole täysin aseeton kanahaukkaa vastaan. Sitä suojaa iso koko. Se osaa puolustaa pesää myös hakkaamalla siivillään. Samaa tekevät myös isot pesäpoikaset.
Olen kerran tai kaksi löytänyt kanahaukan tappaman mehiläishaukan. Suurin piirtein sama määrä on löytynyt hiirihaukan tappoja. Pesäpoikasten ryöstöä on varmaankin tapahtuu, mutta siitä minulle ei ole henkilökohtaisia havaintoja.
Mehiläis- ja hiirihaukka kyllä vievät pesänsä mielellään kauaksi kanahaukan pesästä. Mutta kahta kilometriä kauemmaksi harvoin pääsee. Ja muutkin seikat vaikuttavat. Sopivat ruokailumaat pitää olla lähistöllä. Kanahaukan ja mehiläishaukan kohtaamisia lähireviirien välillä tapahtuu käsittääkseni päivittäin. Naapurukset ovat hyvin tietoisia toisistaan. Kanahaukat eivät pelkästään pyöri pesän ympärillä, vaan saalistavat laajalla alueella. Lisäksi usein unohdetaan pesimättömät ja nuoret kanahaukat, joita arvioni mukaan on kolmannes kokonaiskannasta pesäalueiden välimaastoissa.
80-luvulla kanahaukka pesi Siikaisissa haavassa, melko harvassa vanhassa metsässä. Hurjalta tuntui, kun seuraavana vuonna samassa pesässä pesi mehiläishaukka. Useasti muulloinkin on sattunut, että kanahaukka ja mehiläishaukka käyttävät samaa pesää vuorovuosin. Joskus pesää on koristellut keväällä kanahaukka, kesällä siitä on kuitenkin löytynyt hautova mehiläishaukka.
Olen tavannut mehiläishaukan pesivänä n. 400 m:n päässä asutusta kanahaukan pesästä. Kävin tarkastamassa tämän kanahaukan pesän joskus 90-luvulla, kesäkuun alussa. Kiikaroin pesää pesäpuun vieressä. Kanahaukkanaaras oli paikalla ja hyvin äkeällä päällä. Se lenteli, jäkätti ja välillä mobbaili päin minua. Tähän rähinään tai siitä huolimatta ilmestyi mehiläishaukka, arvattavasti lähipesältä. Se lenteli matalalla pesämetsän yläpuolella pari kierrosta, istui sitten viereisen kuusen latvaan. Kanahaukkanaaras jatkoi rähinäänsä, välillä mobbaili päin minua, välillä päin mehiläishaukkaa. Mutta mehiläishaukka ei väistynyt. Se painoi vain päätään alas ja kohotti tyypillisesti siipipankkojaan kanahaukan hyökätessä. Mehiläishaukka kuikuili kanahaukan pesää ja vaikutti selvästi kiinnostuneelta pienistä valkoisista untuvikoista, jotka makasivat koivun lehvillä koristellussa pesässä. Poistuin paikalta ja ainakin siinä vaiheessa kaikki osapuolet olivat vielä hengissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti