Järripeipot kanahaukkareviireillä, maaliskuu 1998

Tapio Niemi
15.3.2001


Järripeipot kanahaukkareviireillä

Abstract:
In study area of Western Finland brambling (Fringilla montifiringilla) was found to seek vicinity of goshawk (Accipiter gentilis) nests. See table 2.


Järripeippo kuuluu siperialaisen faunatyypin lintuihin, ja sen pesimäalue ulottuu Skandinaviasta aina Siperian itäosiin saakka. /1/

Järripeippo on runsain Pohjois-Suomessa. Kannan maantieteellinen jakaantuminen vaihtelee kuitenkin epäsäännöllisesti, sillä järripeipot vaihtavat joka kevät pesimäaluettaan ravintotilanteen mukaan. Viimeisten atlaslaskentojen mukaan 36% kannasta pesii kuusimetsissä. /1/

Kanahaukka on perinteisesti vanhojen järeäpuustoisten kuusi- ja sekametsien asukas. Vanhojen metsien hävitessä metsänhakkuissa kanahaukka on joutunut tinkimään pesäpaikkavaatimuksistaan. Nuorehkot reunusmetsikötkin kelpaavat, toisinaan paremman puutteessa.

Aineisto ja menetelmät

Keväisillä pistelaskennoilla pyrittiin selvittämään hakeutuvatko järrit aktiivisesti  kanahaukanpesien läheisyyteen vai onko kyseessä vain samanlainen biotooppivalinta. Lisäselvyyden saamiseksi kirjasin havainnot  ylös viime kevään pesätarkastusten yhteydessä omalla seuranta-alueellani Porin ja Parkanon välillä.

Laskennat suoritettiin 21.4.00 – 8.5.00 välisenä aikana  aamupäivisin omalla seuranta-alueellani Porin ja Parkanon välillä. Laskenta suoritettiin pistelaskentana n. 0-50m:n päästä pesästä. Viiden minuutin tarkastelujaksolla havaitut lintulajit ja lukumäärät kirjattiin ylös. Jokainen pesä laskettiin kertaalleen ko. laskentajaksolla.

Yhteensä laskettiin 46 pistettä. Ne käsittivät kanahaukan ja muiden petolintujen pesiä sekä muita risupesiä, jotka silmämääräisesti arvioiden sijaitsivat samantyyppisellä ’kanahaukka’biotoopilla. Kanahaukan pesät merkittiin asutuksi jos sitä oli tänä vuonna selvästi koristeltu.

10.5. jälkeen en saanut enää yhtään havaintoa järripeipoista. Ne todennäköisesti jatkoivat muuttoaan pohjoisemmaksi.

Taulukossa 1 on esitetty järripeippojen esiintyminen eri petolintureviireillä. 46:sta pesäpisteestä järripeippo tavattiin vain 10 pesällä. Niistä ainoastaan yksi laskentapiste sijaitsi muulla kuin kanahaukanpesällä. Tulos on tilastollisesti jokseenkin merkitsevä  (C2 = 5.8, riskitaso <5%).

Taulukko 1. Järripeipon esiintyminen tarkastetuilla  petolinnun pesillä keväällä 2000

Laskenta-aineistosta tarkastettiin erikseen asutuilla ja asumattomilla kanahaukkareviireillä tavatut järripeipot. Yhteensä 9 järripeippopisteestä vain yksi merkittiin asumattomalle pesälle. Tulos on tilastollisesti merkitsevä (C2 = 10.1, tarkka nelikenttätesti =0.29%, riskitaso <1%).

Taulukko 2. Järripeipon esiintyminen  kanahaukanpesillä  keväällä 2000

Table 2. abundance of brambling in goshawk nests, spring 2000

Jos järripeippo havaittiin 5 min pistelaskennan yhteydessä niitä havaittiin yleensä useampia. Lukumäärät vaihtelivat 1-5:een. Keskiarvoksi tuli 2.3 (n=10).

Järripeippojen esiintymiseen kanahaukkareviireillä olen kiinnittänyt huomioita myös aikaisempina vuosina. Esim. 1. –10.5.99 suoritettujen pesätarkastusten yhteydessä järripeippo havaittiin 5 :llä tarkastetuista 8:sta asutusta pesästä eikä ainoallakaan asumattomalla.

Yhteenveto

Huhti-toukokuun vaihteessa v.-2000 suoritetuissa, petolintujen pesille rajoittuneissa pistelaskennoissa järripeippo tavattiin ainoastaan kerran muulla kuin kanahaukanpesällä. Kyseessä oli haavassa, ison keidassuon reunametsässä sijainnut risupesä, jossa viirupöllö oli parhaillaan hautomassa. Edelleen kun tarkastellaan  ainoastaan kanahaukkapisteitä, järripeipot indikoivat nimen omaan asuttuja pesiä. Järripeippo tavattiin ainoastaan yhdellä ns. mustalla pesällä. Tällöinkin, vaikka tiedossa ollut pesä oli musta, varoittelevasta  haukasta saatiin samanaiakaisesti kuulohavainto pesän lähistöltä. Käsitykseni mukaan vain naaras oli paikalla. Koiraalle oli sattunut jotain.

Järripeipot katosivat seurantaalueelta toukokuun 10. päivään mennessä. Esim. asutulla kanahaukanpesällä, jolla 29.4.00 tavattiin 5 surisijaa ei enää 16.5. tavattu ainuttakaan.

Lähteet

1.      Väisänen, R. A. & Lammmi, E. & Koskimies, P. Muuttuva pesimälinnusto. Jyväskylä 1998. Otava. p. 444-445.

2.      Väisänen, R. A. & Lammmi, E. & Koskimies, P. Muuttuva pesimälinnusto. Jyväskylä 1998. Otava. p. 118-119.

3.      Forsman, D. Suomen haukat ja kotkat. Rauma 1993. West point. p. 129-137.

4.      Mattila, S. Tilastotiede II. Helsinki 1978. Gaudeamus. p. 42-44.

5.      Xxxx, s. Euroopan linnut

Kirje lintuatlaksen ajoilta maaliskuussa 1998

Tapio Niemi
15.3.1998


Yhteenveto 1998

Lähetän ohessa muutamia atlaskaavakkeita.

Olen aika vähän tehnyt varsinaisia atlaslaskentoja. Havainnot ovat kertyneet muun luonto- ja linturetkeilyn ohessa joten pesimisvarmuudet ja lajimäärät jäävät melko vaatimattomiksi.

Lintuharrastukseni rajoittuu nykyisin melko tarkoin petolintuihin – varsinkin kanahaukkaan. 80-luvun alussa etsin kanahaukan pesiä Siikaisissa ja lähiympäristössä. (n. 25 reviiriä). 80 –90 – lukujen vaihteessa oli hiljaisempia vuosia – muutin Noormarkkuun, perhe ja työ ja … jne.Nyt olen pikku hiljaa heräämässä uudelleen.

V-94 aloitin pesien etsinnän vappuna. Löysin  15:nä peräkkäisenä tuntina 7 uutta asuttua pesää täysin uusilta alueilta. Pesistä 5 oli kanahaukan ja 2 hiirihaukan. Totuuden nimissä on sanottava että tuon kevään –94 jälkeen en ole löytänyt kuin yhden kanahaukan pesän.Eli ei se aivan niin helppoa ole nykyisen tehometsätalouden aikana.Useamman kerran  olen löytänyt pesämetsän hieman monitoimikoneen jälkeen.

Nykyisin pesien etsijän ongelmana on  sopivan metsän löytäminen potentiaaliselta reviiriltä.Vanha kanahaukkametsä on jatkuvan hakkuu-uhan alla. Monelta reviiltä on

lähes mahdoton löytää muuta kuin hakkuuaukeita ja taimikkoja.

Jo 80-luvun alussa rakensin tekopesiä haukoille Siikaisten suunnalla. Tällöin tavoittelin  lähinnä vaikeasti löydettävää mehiläishaukkaa omille alustoilleni. Mehiläishaukat tulivat pesäalustoille huonosti, kanahaukat sen sijaan olivat huomattavasti kiinnostuneempia. Tuore pesäalusta kait toimii avainarsykkeenä joka saa haukat pesimisvireeseen. Metsä, jossa on pesä tuntuu turvalliselta, sitä kannattaa puolustaa. Energiataloudellisesti maaliskuu on kanahaukalle kaikkein kovinta aikaa; kylmä talvi on takana, mutta naaraan täytyisi siirtää vähiä energiavarojaan munien tuottoon. Tällöin jo uuden pesän rakentaminen saattaa haukoille olla liian suuri ponnistus ja ne luopuvat leikistä kokonaan.

Näitä miettien ja autioituneita kanahaukkareviireitä muutaman vuoden kierreltyäni päätin aloittaa pesäalustojen teon uudestaan. Viime vuoden syys- lokakuussa rakensin n. 30 uutta pesäalustaa lähinnä Noormarkun ja Pomarkun alueelle. Tulevat vuodet tulevat näyttämään, onko alustoista apua vai tuleeko kanahaukan alamäki jatkumaan.

Mitään virallista numeroa en pesäalustojen teosta ole halunnut tehdä. En viitsisi ruveta metsänomistajien kanssa kinaamaan siitä, kuuluuko pesäalustojen teko jokamiehenoikeuksiin vai ei. Eli jos joku joskus alkaa ihmetellä milloin haukat ovat vasaraa ja rautanauloja pesänteossaan oppineet käyttämään, olen asiasta täysin tietämätön - hämmästelen vain lajievoluution nopeutta  …    

Hyvää lintukevään jatkoa

Kirje joulunalusviikolla 1998

Tapio Niemi
 
Kirje 1998

Terve!

Kun ei ole ehditty juttelemaan, laitan tähän hieman petolintu- ym.asiaa. Lintuhavainnothan sopivat joulukortin väliin kuin koskenkorvapullo juolupukin käteen – vai mitä?

Kulunut vuosi oli meikäläiselle työrintamalla samaa hullunmylläkkää kuin aikaisemminkin. Alkutalvesta olin kuukaudenpäivät Etelä-Koreassa, keväällä olin jonkin aikaa Ranskassa ja kesä meni kotimaan projekteissa siihen tahtiin, että kotona en paljon käynyt muuta kuin sukat vaihtamassa.

Kaiken mahdollisen vapaa-ajan matkoilla käytin tietysti pongaukseen. Valitettavasti en Korean matkalle varustautunut edes kiikarilla, koska en arvannut sellaista tarvitsevani ja hieman muutakin mukana raahattavaa oli matkalaukkuun kertynyt. Kun eka kerran  majoituspaikastani ehdin  metsän puolelle alkoi vastaan tulla sellaista outoa ääntelijää ja pipertäjää ettei auttanut muu kuin marssia lähimpään kiikarikauppaan ja ostaa paikalliset toshibat. No, yksin kiikareilla ei tietysti pärjää tarvitaan myös määrityskirja - siispä kirjakauppaan. Valitsin kylän isoimmalta näyttävän kirjakaupan etsin englanti-korea sanakirjasta lintua tarkoittavan sanan, osoitin sitä myyjälle ja huidoin samalla käsilläni kuin lintu taivaalla. Myyjä vaikutti heti käsittävän mistä oli kysymys, hän poistui hetkeksi hyllyjen väliin ja kantoi sieltä minulle vinon pinon kirjoja – kanarialintujen hoito-oppaita! Masentuneena kävelin ulos kaupasta. Uskoin jo ettei tästä maasta  taida lintumäärityskirjoja kovin helpolla löytyä. Paluumatkan varteen sattui kuitenkin toinen kirjakauppa ja päätin yrittää vielä sieltä. No, sen liikkeen tytöt eivät osanneet englantia alkuunkaan, mutta he soittivat puhelimella jollekin toiselle englantia osaavalle. Juttelin luuriin ummet ja lammet linnuista jotka lentelevät vapaana taivaalla ja eukko toisessa päässä pälätti vastaan jotain täysin käsittämätöntä. Noin viiden minuutin rupattelun jälkeen kuitenkin sain sen käsityken, että hän halusi minun siirtävän puhelimen  myyjille. Ja katso! Ihme tapahtui! Eteeni kiikutettiin määrityskirjaa – useampaakin sorttia, kaikissa pirun hyvät valokuvat ja levinneisyyskartat. No, fontti oli kyllä sitä korealaista hieroglyfiä, mutta en antanut sen häiritä vaan ostin kirjan pois kuleksimasta ja määritys alkoi heti sujua. Läheisestä metsiköstä löytyi mm. Erästä bulbuli-lajia, papukaijanokkia, paria rastaslajia ja pikkutikkalajia. Myös järripeippojen isoja talviparvia näkyi silloin tällöin. Järripeippojen lentoääni oli siellä sanmanlainen kuin tavallisella peipolla täällä. Kumgang-joen suistossa talvehti muutama tuhat sorsayksilöä, suurin osa tavallisia heinäsorsia sekä toista samannäköistä paikallista lajia. Haukoista näin paikallisia varpushaukkoja, tuulihaukkoja, jotka olivat siellä yleisiä kaupunkilintuja, sekä yhden ison jalohaukan – todennäköisesti aavikkohaukan – joka yhtenä päivänä pelotteli suiston vesilintuja. Koska oli talviaika, lintufauna ei ollut kovin runsas, yhteensä pystyin määrittämään ehkä noin 40- lintulajia.

Kesälomalle ehdin syyskuussa ja silloin kiersin suurimman osan vanhoista kanahaukkapaikoista. Pesintätilanne ei vaikuttanut kovin ruusuiselta. Poikasia oli lähtenyt vain kolmelta pesältä, alle kymmenellä muulla oli jotain asumisen merkkejä. Parilta kolmelta pesältä poikasia oli lähtenyt todennäköisesti viime vuonna, mutta olivat nyt mustia.Otamoilla pesi kanahaukka 80-luvun alussa rakennetulla pesäalustalla.

 Aika moni 80-luvun reviireistä alkaa olla kokonaan autioina niin, ettei niiltä viimeiseen vuosikymmeneen ole löytynyt ensimmäistäkään merkkiä kanahaukasta. Monet  reviirit ovat myös niin valmiiksi hakattuja, ettei niissä kanahaukka voi millään pesiä. Hakatuilta reviireiltä haukat joutuvat siirtymään paremmille alueille. Yli 2 km sirtymät ovat mahdollisia vain jos naapurireviiriä ei ole asuttu.

Viime vuonna rakensin vajaa 30 pesäalustaa kanahaukalle. Ne olivat tänä vuonna mustia. Tosin rakensin ne alueille, joilta ei ollut löytynyt merkkejä kanahaukasta. Tänä syksynä rakensin kymmenkunta pesäalustaa lähinnä vahoille autioituneille reviireille.

Vaikuttaa siltä että kanahaukan almäki tulee jatkumaan. Kanahaukka on vanhojen metsien  lintu ja tulee menemään vanhojen metsien mukana. Ehkä joskus parinkymmenen vuoden kuluttua kanahaukkakanta vakiintuu jollekin matalalle tasolle. Pidemmälle on mahdotonta ennustaa. Tuskin metsien nykyisenlainen hyötykäyttökään tulee ikuisuuksia jatkumaan.

Lukiessani Satakunnan Lintujen tämän vuoden ensimmäistä numeroa (joka ilmestyi joulukuussa!) sattui hauska tapaus. Luin juttua haukkojen pesinnästä kohdasta kanahaukka. Hiukan hajamielisenä käänsin sivua ja mitä helvettiä!? Nakkilassa haukan pesä löydetty rämeeltä männystä! Ehdin jo taivastella evoluution nopeutta vaimolle ennen kuin huomasin, että juttu edellisen sivun alalaidassa oli muuttunut koskemaan varpushaukkaa!

Pesimämetsiä ehkä tarkeämpi tekijä kanahaukan menestymiselle on talviravinto. Heikoista metsästysmaista ja kanalintukannoista johtuen haukat ovat kevättalvella niin heikossa kunnossa että pesintä ei kerta kaikkiaan onnistu. Jo uuden pesän rakentaminen tuhoutuneen tilalle saattaa olla ponnistus, johon haukat eivät aliravittuina ryhdy. Tämä on myös yksi perustelu tekopesien rakentamiselle. No, Pesien rakentaminen on kyllä niin pahuksen mukavaa puuhaa muutenkin, että mikä tahansa perustelu kelpaa.

Vai olisiko aloitettava kanahaukan talviruokinta? Puoli leikilläni on joskus tehnyt mieleni pyytää keväistä varisjahtia harrastavilta metsästäjiltä variksia kanahaukan pesille vietäviksi, mutta ei taitaisi metsästäjäkunnasta vielä löytyä ymmärtämystä tällaiselle kuviolle.

Kovasti ovat ajat muuttuneet. Viimeisessä Urheilumetsästäjässä oli kuva 1800-luvun lopulta. Saunan portailla poseerasi metsästäjä pitkäpiippuisensa kanssa. Saunan seinään oli naulattu 50 sinä syksynä ammuttua kanahaukkaa..

Oli kanalintujakin ennen vanhaan toiseen tapaan kuin nykyään. Isänikin kertoi, että vielä 50-luvulla teeripoikueita lähti lähimetsistä muutaman sadan metrin välein. Lentoonammuntaa ei harrastettu ollenkaan; ainahan poikueesta joku pysähtyi sopivasti oksalle reppuun pudotettavaksi.

Metsästys ja lintuharrastus ovat harrastuksina loppujen lopuksi hyvin samanlaisia. Samat vietit niissä on taustalla. Ne vain eri ihmisissä ilmenevät eri tavoin. Tai sitten kulkevat rinnakkain sulassa sovussa niin kuin minulla. Olen ollut kiinnostunut linnuista niin kauan kuin jaksan muistaa ja isän kanssa olen ollut metsällä heti kun opin kävelemään.

Varhaisimmat muistoni kanahaukasta liittyvät myös metsästykseen. Olin ehkä kuuden vanha kun helmikuisena kirkkaana talvipäivänä kuuntelin jänisajoa isäni rinnalla. Ajo risteili lähikallioilla ja oli juuri tulossa kohti kun kanahaukka liittyi ajoon. Näin haukan tummana varjona valkeaa hankea vasten jäniksen takana. Jänis juoksi henkensä edestä, hyppäsi alas jyrkänteeltä – pehmeään lumeen ja piti henkensä. Siitä saakka olen pitänyt kunnia asiana metsästää samoissa metsissä kanahaukan kanssa.

Vielä nykyäänkin kulkiessani hakatuilla saloilla ja tutuissa metsissä, jotka ovat olleet aina kotinani, tunnen syvää kiintymystä niitä miehiä kohtaan, jotka ovat täällä ennen minua kulkeneet ja hankkineet perheelleen ravinnon sekä kanahaukkaa kohtaan, joka metsien raiskauksesta huolimatta, minun jälkeenikin löytää pesäpuun korpinotkon rinteestä, metsästää pesyeelleen ravinnon, eikä pelkää, eikä anna koskaan periksi …

Rauhallista Joulua  mieleenpainuvaa lintukevättä!

Kanalinnutko vai kanahaukat häviävät?

Tapio Niemi

Kanalinnutko vai kanahaukat häviävät? 

Abstract:

This paper deals with goshawk (Accipiter gentilis) and grouse (Bonasa bonasia, Tetrao tetrix) predator-prey relationship in Western Finland. The study aims to show that the Goshawk has been able to keep predation high even though the grouse have declined for other reasons. The main event upsetting the balance is strong forest harvesting since the 1960's. Increase of openings in forest makes it easier for goshawk to catch a prey and more difficult for grouses to hide. When abundance of grouse is low, Goshawk can utilize other prey species and keep its own density comparatively high.

Diagram 1 (Kaavio1): Metsänvilely ja teerikanta:Forest harvesting and abundance of Tetrao tetrix

Diagram 2 (Kaavio2): Age groups of trees/v in forest/% in 1950´s and 1970's.

Diagram 3 (Kaavio3): Size/ha of nesting habitat of Goshawk, Accipiter gentilis in 2000-2002 material, n=42

 

Aika kultaa muistot. Ennen oli kaikki paremmin. Kesät olivat lämpimämpiä, talvet lumisempia. Ennen metsät aukenivat suoraan kotiovelta sankkoina, kutsuvina, täynnä salaisuuksia.

Muistan jotain 60-luvusta. Muistan kellarissa roikkuvat riistaniput, naakimiset kanalintuhaukuille, jännityksen, joka ennen laukausta kyllästi ruskaisen metsän, peitellyn riemun metsästäjäin kasvoilla. Silloin vielä oli metsissä lintuja. Heikompia vuosia seurasi huippuvuodet, aina 70-luvun lopulle saakka. Sitten kanalintukannat romahtivat pysyvästi. Metso rauhoitettiin moniksi vuosiksi. Se ei koskaan palannut. Mitä todella tapahtui?

Oma hypoteesini on selvä. Tehometsätalouden pirstaleiksi jauhama metsä ei enää tarjoa elinmahdollisuuksia samalle kanalintumäärälle. Kanahaukan ja kanalintujen välinen, vuosisatojen aikana kehittynyt kauhun tasapaino on metsähakkuiden seurauksena särkynyt ja asettunut uudelle alemmalle tasolle. Metsän avartuminen ja reunan lisääntyminen ovat suosineet kanahaukkaa ja muita petoja kanalintujen kustannuksella.

Kanalintukantojen taantumisella ja tehometsätalouden alkamisella 60-luvulla on voimakas ajallinen korrelaatio. Suomen metsäteollisuus laajeni 1950- ja 1960-luvuilla nopeasti. Teollisuuden piirissä syntyi pelko puupulasta. Kaikki metsät haluttiin saattaa peltojen tapaan tehometsätalouden piiriin. Sato korjattiin hakkaamalla paljaaksi. Mitä suurempi aukko, sen parempi. Ns. poimintahakkuu eli harsinta oli ehdottomasti kiellettyä. Siitä saattoi saada syytteen metsän hävittämisestä! Luontaisen uudistamisen sijaan metsä uudistettiin yleensä istuttamalla. Mäntyä suosittiin, jopa tuoreissa kangasmetsissä. Ennen istutusta maapohja oli luonnollisesti aurattava tai mätästettävä. Mikäli luontaiset lehtipuuvesat kaikesta huolimatta osoittautuivat istutustaimia elinkykyisemmin, lehtipuusto hävitettiin tehokkaammin lentoruiskutuksin. Metsäojituksen ja lannoituksen määrät kasvoivat ennennäkemättömiksi. Jopa karuja avosoita vedettiin täyteen syviä viemäreitä puunkasvatuksen kiihkossa.

Tätä MERA-ohjelmien kultakautta kesti 1970-luvun puoliväliin saakka.  Sen seurauksena metsäluonto koki runsaassa kymmenessä vuodessa ympäristömuutoksen, johon sillä ei ollut mitään mahdollisuutta sopeutua. Kaaviossa 1 on esitetty  metsänviljelyn (lue: aukkohakkuiden) kehitys 1950-1994-luvuilla, lähteen 2 mukaan (Hoffrén 1996) sekä  teeren kannanmuutosindeksi laskettuna lähteen 3 mukaan (Väisänen ym. 1998). Kaaviosta paljastuu selkeästi metsänviljelyn räjähdysmäinen kasvu 1960-luvulla sekä teerikantojen samalla vuosikymmenellä alkanut jyrkkä alamäki. Sama suuntaus näkyy myös metson ja pyyn kannoissa. Viimeisimmän lintuatlaksen mukaan teeri, pyy ja metsokannat ovat pienentyneet 50-70 % 1960-luvun tasosta (Väisänen ym. 1998).

Kaaviossa 2 on esitetty Länsi-Suomen metsien ikäluokkajakauma 1950-luvulla ja 1970-luvulla, lähteen 1 mukaan (Metsähallitus 1997). Kaavio paljastaa selkeästi metsissä 1960-luvulla tapahtuneen nopean nuorennusleikkauksen. 1950-luvun vanhoihin metsiin painottuva jakauma vaihtui taimikkopainotteiseksi 1970-luvulle tultaessa.

Kanahaukkakanta on metsäluonnon mullistuksista ja aikaisemmasta vainosta huolimatta pysynyt varsin vakaana. Vielä 1980-luvun alkupuolella seuranta-alueellani pesi  3-6 paria 100 :llä. Reviirikäyttäytymisen ansiosta kanahaukan keskitiheys 1960- ja 1970-luvulla on oletettavasti ollut samaa luokkaa tai hieman korkeampi. 1980-luvun ajoista tähän päivään kanahaukkakannat vaikuttavat hieman taantuneen. Tosin vieläkin on tiedossani useita ruutuja, joista löytyy vuosittain 3-4 pesivää paria siitäkin huolimatta, että komppausintensiteettini on parissakymmenessä vuodessa saattanut hieman laskea. Pesimättömän kannan osuutta on vaikea arvioida. Oletettavasti ympäristömuutokset ja ravintopula ovat iskeneet kaikkein  voimakkaimmin juuri tähän reservihaukkapopulaatioon. 1980-luvun lopulla tapahtunut kanahaukan täysrauhoitus on ehkä osaltaan kompensoinut tilannetta.

Kanahaukka saalistaa valoisissa metsissä ja metsänreunoissa. Toisinaan sen näkee viilettävän runkojen välissä vain parin metrin korkeudella. Välillä tähystetään sopivaa saalista suon tai hakkuuaukon laitamilla. Puuston suojasta tehdään nopea yllätysisku aukon varis- tai teeriparveen. Metsäaukkojen lisääntyminen, harvennushakkuut ja alispuuston raivaus ovat eittämättä helpottaneet kanahaukan saalistusta.

Myös pesimäpaikkansa kanahaukka löytää Länsi-Suomessa lähes poikkeuksetta vanhoista kuusimetsistä. Pesä myös rakennetaan yleensä  kuuseen. 118 pesän aineistossani on vain 4 koivupesää ja 1 haapapesä. Vanhojen kuusimetsien suosiminen on jossain määrin epäselvä asia. Kanahaukka ei rakenna pesäänsä metsän vankkarakenteisimpaan puuhun. Pesäpuun valintaan vaikuttavat muut tekijät. Myös kanahaukan pesämetsät ovat viime aikoina supistuneet niin pieniksi, että niiden merkitys saalistusmaana on mielestäni vähäinen. Muutamat haukat pesivät nykyään menestyksellisesti alle hehtaarin metsäkuvioissa. Tyypillinen pesämetsä on seuranta-alueellani nykyään 2-5 ha, kuten kaaviosta 3 ilmenee (silmänvarainen ja kartta-aineistoon perustuva luokittelu).

Ydinreviirien koot ovat hakkuiden seurauksena voimakkaasti supistuneet 1980-luvulta tähän päivään. Muutamat reviirit on käytännössä hakattu asuinkelvottomiksi.

Kanalinnut ovat kanahaukan pääravintokohde. Riistantutkimuksen eräiden arvioiden mukaan kanahaukka käyttäisi vuosittain n. 40% pyykannoista, n. 35% teerikannoista ja n. 5% metsokannoista. Vanhat metsokukot ovat kanahaukalle selvästi liian suuria, metsopoikueet pitkälle syksyyn sen sijaan  sopivankokoista saalista. Olen viime aikoina kiinnittänyt huomioita  metsonsoitimiin kanahaukkareviireillä. Tällä hetkellä useasta kanahaukkametsästä  löytää merkkejä myös soivista metsokukoista. Ilmiö saattaa johtua lajien hakeutumisesta samanlaisiin biotooppeihin, jotka tehometsänhoidon seurauksena ovat käyneet vähälukuisiksi. Toisaalta on myös niin, että soitimelle pyrkivä hullunrohkea koppelo antaisi helpon ja tuhdin lisän kanahaukkanaaraan keväiseen ravintotalouteen. Metsokannoille koppeloiden saalistus on sen sijaan erittäin  haitallista.

Kaiken kaikkiaan kanahaukka näyttää pärjänneen metsäympäristön voimakkaassa muutoksessa huomattavasti kanalintuja paremmin. Muiden ravintokohteiden käyttö on mahdollistanut kanahaukan selviämisen. Vähentyneet kanalinnut kanahaukka on korvannut mm. varis- ja lokkilinnuilla, oravilla ja myyrillä. Samalla saalistuspaine kanalintuja kohtaan on koko ajan pysynyt voimakkaana. Mielestäni tähän viittaa myös kanalintukannoissa aikaisemmin havaitun syklisyyden lähes täydellinen häviäminen. Koska peto pystyy, muita saaliskohteita hyödyntämällä, pitämään saalistuspotentiaalinsa korkealla, se pystyy hyvin nopeasti siirtämään resurssejaan kasvuun lähtevään saalislajiin. Metsien aukkoontuminen ja reunan lisääntyminen on suosinut saalistajaa saaliin kustannuksella. Sopivien suojametsien määrä on vähentynyt. Vaikka saalislajin tiheydet ovat laskeneet, todennäköisyys löytää saalis ei ole pienentynyt. Asia korostuu kesällä, kanalintupoikueiden vielä ollessa koossa. Metsäsaarekkeista kerran poikueen löydettyään peto voi helposti etsiä sen uudestaan ja käyttää ravinnokseen koko pesyeen.

On kiistanalaista, pystyykö peto pitemmällä aikavälillä säätelemään saalislajin kantaa. Kouluekologiasta väitteelle ei löydy liiemmälti tukea. Useammin löydetään kytkentä toiseen suuntaa: pedon kanta riippuu saalislajin tiheydestä. Asiaa on pyritty selvittämään poistokokein. Tietyltä alueelta poistetaan tietyn lajin petoyksilöt. Poiston vaikutukset saalislajin tiheyksiin selvitetään tämän jälkeen. Tulokset eivät yleensä ole olleet kovin dramaattisia, koska kannanvaihtelun säätely luonnonpopulaatioissa on hyvin monipuolinen ja verkottunut. Yhden saalistajan poistuessa muut pedot  alkavat hyödyntää vapaantuneita ravintovaroja, kannan sisäisten säätelymekanismien vaikutus kasvaa jne. Vapautunut resurssi ikään kuin jyvitetään uudestaan. Eri tekijöiden painotuserot ovat vaihdelleet  tutkijoidenkin parissa eri aikoina. Milloin korostetaan petojen merkitystä, milloin talviravinnon riittävyyttä tai soidinpaikkojen säilyttämistä.

Tosiasia on, että ympäristön kantokyky on muuttunut. Nykymetsässä kanalintuja ei enää voi olla yhtä paljon kuin joskus aikaisemmin. Vaikka syyt ovat moninaiset, peto-saalissuhde kanalintujen poikasvaiheessa on mielestäni eräs tärkeä vaikutusmekanismi etsittäessä kytkentää metsäympäristön muutoksen ja kanalintukantojen häviämisen välillä.

Kanahaukat ovat metsästäneet kanalintuja täällä ennen meitä. Riistaa riitti kaikille siitä huolimatta.1960-luvulla peto ja saalis lähtivät etsimään uutta tasapainotilaa. Kanalintukannat ovat romahtaneet. Kanahaukatkin ovat vähentyneet mutta vähemmän.

Kirjallisuus/Lähteet:

1.      Metsähallitus 1997: Länsisuomen alueen luonnonvarasuunnitelma. - Oy Edita Ab, Helsinki.

2.      Hoffrén, J. 1996: Metsien ekologisen laadun mittaaminen. – Oy Edita Ab, Helsinki.

3.      Väisänen, R.& Lammi, E.& Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. – Otava, Keuruu.