Yökylässä Siikaisten Haapakeitaalla

Yökylässä Haapakeitaalla 25.-26.3.2014

Lunta ei missään. Outo juttu. Kannan rinkan ja yöpymisvälineet metsäsaarekkeeseen. Kymmenen linnun teerikoiraiden partti pyrähtää lentoon saarekkeen reunasta.

Kevät ei kuitenkaan ole niin pitkällä kuin näkymästä voisi päätellä. Lammet osittain jäässä. Lämpötila +8, tuuli idässä, linnut pääosin etelässä.

Perillä yöpymispaikassa 25.3. klo 15:00

Kirjaan ajan 15:00. Lähden tekemään iltapäiväkierrosta suolle, samalla valokuvaten, suurempaa tarkoituksenmukaisuutta vältelleen. Huomaan, että suo on kohtalaisen mukava kävellä. Pohjat ovat vielä jäässä. Valkopiirtoheinäiset rimpien reunat kestävät miestä. Kaikki allikoiden rahkasammalmättäät kuitenkaan ei. Vedän saappaiden suuremmit tiukemmalle. Varmuuden vuoksi.

Lampareet vielä osin jäässä

Tovin kuluttua toinen saapas tuntuu kuitenkin kostealta. Tutkin asiaa ja huomaan – sehän on murtunut puhki! Kaikki muut varusteet viimeisen päälle, mutta lähdin sitten rikkinäisillä kumisaappailla suolle! Voi helevetti! Eikö nokialaisiin voi luottaa saappaissakaan! Pitäisi käyttää vain Sievin PU saappaita. Niissä ei ole muuta vikaa kuin että ne ei hajoa koskaan. No, onneksi reikä ei ole aivan terässä. Repussa on kuivia sukkia. Aurinko paistaa. Eikä maisematkaan ole paskemmat.

Huomaan että töyhtöhyypät (koiraat?) ovat kutakuinkin jo vallanneet keskustan reviirit. Lasken pikipäin kymmenen reviiriä. Enempää siinä ei ole pesinyt kuin aika-ajoin.

Jatkan läpi Kuivasalon. Autiota. Ei laula peippo vielä. Yksi teerikoiras lähtee. Suuntaan kohti Pesäsaarta. Rimmille ei uskalla mennä. Kiertelen kermejä. Matka taittuu keveämmin kuin koskaan kesällä. Pesäsaaren reunassa kuitenkin Rämekarhunsammalta, jossa matkanteko tuttua rämpimistä kesät-talvet. Mättäiden välissä vesikuoppia, joissa puljaa ehjilläkin saappailla. Kuvaan rannan keloja.

Kelometsää Pesäsaaren reunassa

Pesäsaaressa tapaan yhden äkäisen talitintin, jonka mielestä hän omistaa koko saaren, eikä sinne ole kenenkään muun hyvä tulla. Jaksaa säkättää samaa pitkät tovit. Toisesta päästä lähtee mykkä riekko, valkoiset siivet viuhuen. Siinä kaikki lintuhavainnot tästä saaresta. Päätän palailla takaisin. Kello näyttää 16:45.

Varsinaista muuttoa ei vielä huomaa. Yksinäisen peipon lentoääni. Sekin etelään. Pohjoisessa lentää korppipari. Varis tuli rämemännyn latvaan jostain. Jatkaa jo matkaa. Kauempana nevalla näkyy n. 10 linnun partti pieniä varpuslintuja. Käyvät välillä maassa syömässä, siirtyilevät. Ääntä ei tuulelta kuule eikä tuntomerkkejä tänne asti näy. Jääkööt arvoitukseksi. Ehkä saan nukuttua sen yli.

Maisemia Haapakeitaalta

Tulen kalasääsken pesälle. Se odottelee rämemännyn latvassa asukkaita etelästä, nenä hieman alaviistoon kääntyneenä. Noin puolen kilometrin päässä pohjoiseen näkyy toisen sääksen pesä. Molemmat muistaakseni olleet samana vuonna asuttuja, ainakin joskus kymmenen vuotta sitten.

Kalasääsken pesä odottaa vielä asukkaita Afrikasta

Näkyy sentään joutsenparinkin. Ne liukastelevat lammen jäällä hiljaisina, kaulat pitkinä. Lentävät kunniakierroksen minut nähdessään. Useammassa paikassa näkyy joutsenten sulkaryppäitä. Liekö viime kesän sulkimisia. Yhteen paikkaan on selvästi joutsen kuollut. Ruho siirretty pois. Kuoppa jäänyt ja koko kermi valkosenaan sulkia ja höyheniä. Olisko täällä joku peto niitä vainoamassa. Ahma jolkottaa jostain mieleeni.

Joutsenelle käynyt huonosti

Klo 17:55 palaan takaisin tukikohtaan. Lenkin kokonaispituus 4.2 km. Liike keskimäärin 2.5km/h kertoo GPS.

Näkymä asentopaikalta

Mieleen palaa kuvia vanhoista reissuista. Olen täällä ollut useasti. Yötäkin. Kesällä ja talvella. Ensi kertaa tekemässä lintulaskentoja 70-luvun loppupuolella. Silloin saatettiin tarpoa suota aamusta iltaan, syömättä. Muistan miten sen jälkeen Jalostajan riisipata maistui taivaalliselta. Ei haitannut, vaikka läheisestä lampareesta keittokattilaan lipottu vesi kuhisi kaikenlaista pientä elämää. 

Leiri pystyssä

Voisi nytkin jotain syödä. Trangia hyrähtää käyntiin ensimmäisellä tikulla. Lämpimäksi ruuaksi ei ole tarjolla muuta kuin Lämminkuppi-tuotetta. Sitä löytyy eri makuja. Päätän terästää keittoa muutamalla nakilla. Kohta vesi jo kiehuu. Kuuma vesi lautaselle keittojauhojen päälle. Laihalta vaikutta. Lisään toisen pussin, ja kolmannen. Taisi mennä neljäskin. Suolaisuuden määrä ainakin selvästi kasvaa. Pätkin nakkeja joukkoon. Menettelee. Illallisen suunnittelussa kantavana ideana oli valmistuksen helppous, sekä se että tänään ei tiskata. Ehkä en kuitenkaan lisää tätä ruokablogiini.

Keitto häviää parempiin suihin tuossa tuokiossa. Loppuvedestä iltateet. Ilta alkaakin jo hämärtää. Alan valmistelemaan asentoa. Saarekkeesta löytyy sopivan oloinen paikka. Kiristän loue-vaatteen tuulensuojaksi. Näkymä mukavasti länteen, kohti laskevaa aurinkoa. Makuualustat ja –pussit sisään. Yöpyminen alkaa olla aloitusta vaille valmis.

Yritän kuvata laskevaa aurinkoa. Minuutin pari tutkin manuaalista, miten automaattisalaman saa pois päältä. Aurinko painuu metsän taa kello 19:00 maissa ja kultaa koko läntisen taivaanrannan. Väri muuttuu pikku hiljaa punaisemmaksi. Puoli kahdeksan maissa on jo niin pimeää, että kaivan otsalampun esille. On aika siirtyä yöpuulle.

Tunnelmakuvia auringon laskiessa

Riisun päällysvaatteita ja puen yövaatteita. Katselen läntistä taivaanrantaa.  Yksinäinen töyhtöhyyppä vielä naukuu. Joutsenet ääntävät muutaman kerran vaimeasti. Kuulen lentokoneen menevän pimeydessä ylitseni. Olisiko se kadonnut Malesian MH370? Ihan varma ei voi olla, mutta se olisi kait todennäköisin vaihtoehto. No, tietysti on pieni mahdollisuus, että se on Finnairin Vaasan kone.

Finnairista tuleekin mieleeni, että otin mukaan pullonpohjan viskiä. Kaivan sen repusta. Kolmen leijonan viski tuntuu toimivan ihan ok, ainakin tässä anniskelupisteessä. Vartin päästä viski on juotu. Ehkä olisi voinut ottaa toisellekin jalalle. Kömmin makuupussiin. Ei tunnu varsinaisesti kylmältä. Tuuli ehkä pitää pakkasta loitolla.

Suden joiku kruunaisi mukavasti illan. Hiljaista on. Tuuli vain suhisuttaa saarekkeen mäntyjä. Ei kuulu edes kettujen keväistä haukkua. Pohjoisen suunnalta keitaan takaa kuuluu laukaus. Ehkä joku kettu rääkäisi viimeisen kerran.

Makailen ja katselen läntistä taivaan rantaa, joka vielä punertaa. Vartin yli kahdeksan ensimmäiset tähdet syttyvät taivaalle, kuin varkain. Pian näkyy Orionin vyö ja Betelgeuse. Alapuolella Sirius. Niiden päällä planeetta Jupiter. Nukahdan.

Puoli kahden maissa herään siihen, kun joku tuttavallisella nuoren miehen äänellä sanoo: ”terve”. Yritän ponnahtaa istuvalleen mahdollisimman nopeasti. Makuupussi, johon jo ehdin melko perusteellisesti kapaloitua, pistää parhaansa mukaan hanttiin. Vastaan mahdollisimman reippaasti tervehdykseen. Ketään ei kuitenkaan näy. Ympärillä pimeys, tuuli vain huokailee puissa. Mieleeni hiipii epäilys, että taisin nähdä vain unta. Tietysti on monia muitakin selityksiä.

Tähdet tuntuvat taivaalla menneen aivan sekaisin. Orionia ei näy missään. Hetken päästä tajuan sen jo laskeneen läntisen metsänrannan taakse. Kömmin takaisin makuupussiini ja yritän jatkaa uniani.

Klo viiden maissa valoa tuntuu olevan vielä huonosti. Käännän kylkeä ja yritän saada selkäni sopimaan paremmin makuupaikkaan jostain yön aikana ilmaantuneeseen kiveen.

Seuraavan kerran herään klo 6:30. Aurinko on jo noussut, minulta lupaa kysymättä. Lisäksi se on väärällä puolella eli suon päällä. Yritän ottaa vastavalokuvia. Se on hankalaa, koska kameran automatiikat eivät tunnu tajuavan, mitä olen yrittämässä. Olisi pitänyt tutkia manuaalista, miten ne saa pois päältä. Ennen oli helpompaa. Sääsi vain itse aukon ja ajan. Kinofilmille kuvaamisessa oli oma hohtonsa. Ei heti päässyt toteamaan, mikä kuva oli onnistunut. 

...ja aurinko nousee

Kamera ilmoittaa avuliaasti, että 1395 kuvaa jäljellä.

Ilma on vetänyt selvästi pakkaselle aamun tunteina. Varmaan -5 astetta tai jotain. Puen kaikki päälleni. Keittelen aamuteetä. Tarjolla on voileipää ja eiliseltä iltapalalta yli jääneitä nakkeja. Lämmittelen niitä trangian kannen päällä.

Klo 7 jälkeen teen noin tunnin kävelyretken pohjoisen suuntaan, allikoille. Aamuyön pakkanen ei ole ehtinyt jäädyttää rimpipintoja miestä kestäväksi. Jää murtuu saappaan alla. Oikeastaan pahempi kävellä kuin illalla. Aurinko myös matalalla pahasti suon päällä. Haittaa monitoroimista. Otan muutamia valokuvia.

Telkän torppa lampareiden rannassa

Aamulla kuului vaimeaa teerten pulinaa Kuivasalon suunnalta. Nyt huomaan 9:n naaras teeren tokan lentelevän aprikoivasti pohjoisen suuntaan. 2+2 varista suon keskiosassa. Myös ensimmäinen niittykirvisen yhteysääni kuuluu.

Klo 8:15 palaan takaisin asentopaikalle. Tämä tutkimusretki on taputeltu. Alan pakata kamppeita.

Klo 9:15 nostan rinkan pykälään ja jätän tämän strongholdin. Kuin parahiksi kuulen kevään ensimmäisen kapustarinnan saapuvan etelästä viheltäen ilmoille tutun alakuloisen tervehdyksen. Kuin lupauksena siitä, että kohta taas tälläkin suolla tapahtuu jokavuotinen ja odotettu luonnonilmiö – kevät saapuu.